tiistai 5. joulukuuta 2017



Villasukkia



 Sukat on kudottu syksyllä,mutta viimeistely on jäänyt ja viimein sekin on tehty.


 Olen harrastanut nyt pintaneuleita,terän päälliosa on helmineuletta.


 Varressa kaksinkertainen helmineule


Varsi on aloitettu oikeilla kerroksilla ja siksipä se hieman rullautuu.Tarkoitukseni oli että olisi rullautunut enemmänkin mutta olin laiska kutomaan oikeaa pidemmäksi.
Yritin olla nokkela ja keksiä kuinka saan nurjillasilmukoilla pintaan kuvioita ja siksi näissä on jos jonkinlaista raitaa.


 Olen nähnyt n.vuosi sitten jossain blogissa tallaiset pöllösukat,mutta kuolemaksenikaan en muista kenen.Harmi,sillä olisin laittanut nimen näkyville.En sitten tiedä onko nämä samanlaisia koska jouduin keksimään itse kuinka näistä saisi pöllöt.


Kokeilin myös pöllöjä....en nyt tiedä menikö täydellisesti,mutta neulottu kuitenkin ja yritys oli kova.
Silmiksi ompelin helmet kun sopivia nappeja ei ollut tarpeeksi.Nyt silmät ovat kovin ulkonevat,mutta ei haittaa sillä näkeehän pöllöt paremmin.
Näille sukille onkin mietitty kudonnan aikana saaja.Roosat menee minun entiselle hoitotädille,hän on lähes 90 vuotias,mutta tosi pirteä.Haluan muistaa häntä näillä sukilla,toivottavasti varpaat tykkää lämpöisestä.Eihän näitä voi laittaa kenkiin mutta ajattelin että voi sisällä käyttää.(helmet varmaan painaa jalkaa kengissä)

Valkoisten saajaa en uskalla julkistaa,sillä tiedän että hän lukemassa blogia

Sukat ovat 37-39


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

Kiitos kun kävit katsomassa ja kommentoimassa.


2 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia! Nurjilla silmukoilla leikkiminen on tuottanut mukavan näköistä pintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei.Tosiaan nurjat silmukat ovat siitä kivoja että niillä saa jos jonkinlaista pintaa.

      Poista