sunnuntai 2. joulukuuta 2018








Ohi on




siis Muorin markkinat.Lämmin kiitos taas kaikille jotka kävitte ostamassa meidän näperryksiä.Te hyvät asiakkaat teette sen tunnelman ja taas oli kiva päivä.
Harmittaa kun pöytätilaa on niin vähän.Tai kyllähän sitä saa mutta maksaa yllättävän paljon ja siksi sitä ostaa vähän ja tunkee pöydän ahtaaksi.







Muutamat kassit oli puolapuissa roikkumassa ja samalla naapurin tuotteet näkyvät myös.





Ompelin myös tällaisen tyynyn.Tässä on vapaakirjontaa vahvalla puuvilla pohjalla.


Seuraavan julkaisun kun teen,niin kerron hieman myyjäisten nurjastapuolesta mutta nyt keskityn

9.12 Porvoossa oleviin Annan joulumyyjäisiin ja palaan asiaan myöhemmin.




















tiistai 20. marraskuuta 2018





Pussukoita




Näistä ei nyt tule loppua lainkaan.Tässä on hieman värjäykseni tulosta.Jälkiväri ja siksipä hieman hailakkaa,mutta niin minua.
Kerrankin laitoin vetoketju joka aukaisee pussin kokonaan.







Vuoret olen värjännyt kaikki eli kaikissa on pinkki vuori.On ruutua ja yksiväristä.




 No,entäs nämä pienet pussit.On aplikointia sekä vapaakirjontaa.Kaikissa on pellava materiaalina ja olen yrittänyt saada kaikista hieman erilaisia tai pitäisikö sanoa;en saa kahta samanlaista vaikka yrittäisin.





Sama jatkuu.Myös näissä on pinkit vuoret ja tausta on pellavaa jossa ei ole mitään kuvaa.Olen silittänyt ohuen liimallisen laukkuhuovan näihin kaikkiin.







tiistai 13. marraskuuta 2018




Nalle






on vuorossa.Tämä on ollut keskeneräisenä muutaman viikon.Nyt oli sopivahetki valmistaa se loppuun.
Tästä tulikin suht potra kaveri,pituutta on 48cm ja painoakin 750g

Nalle on ommeltu pellavasta jonka varasin aikoinaan aivan muuhun tarkoitukseen.Näin suunnitelmat muuttuvat.






olisinkohan täyttänyt liikaa kun kädet sojottavat,mutta en viitsi kyllä purkaa.Oliskohan pitänyt laittaa huivi kaulaan.

maanantai 12. marraskuuta 2018






Tyynyt pellavasta








Tämä projekti on on pitkän ajan haave.Oikeastaan en uskonut itseeni et osaisin tehdä sellaiset kuin päässäni oleva ajatus pyöri.Näin jälkikäteen olen aivan ymmälläni,ovat paremmat kuin ajattelin.

Tyynyt ovat pellavaa johon olen aplikoinut kukat ja varret ovat vapaakirjonnalla.
Tässä on koko 35x55 ja sisätyyny 40x60






Sininen ei ole minun värejä ja tyttäreni sanoikin olevansa ylpeä minusta kun olen ommellut sinistä.
Joudunpa toteamaan,pidän myös tästä väristä.
Tämä on aika pullea mutta ei haittaa.Tyyny on noin 32x50 ja sisätyyny 40x60 eli siinä syy.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018





                                    Tervetuloa Muorin Markkinoille

myös minä olen siellä pussukoiden ja nyssyköiden kera.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018





                                                 Pussukoiden näpertelyä



 On värjätty,kierrätetty,käytetty tilkkuja ja tehty kaikki temput.Aluksi voin todeta ettei kuvaupaikka ole ihanteellinen mutta näillä mennään.
Tämän vuoden teema on ollut pellava ja puuvilla sekä värjäys höystettynä aplikoinnilla sekä vapaakirjonnalla.


 Tässä on selvästi pupuneiti.Olisikohan menossa juhliin kun rusetti on laitettu.Taustana tässä on pellavaa joka on ollut jälkiliemessä.Kyllä otti hieman väriä eli on hyvin haalea pinkki.Vuori on ruudullista puuvillaa.Puuvilla oli alunperin sini-valkea ja värjäsin sen.


 Hiirineiti on menossa varmaankin pupun kanssa samoihin juhliin.Liekö juhlien teema rusetti kun hän on laittanut sen häntään.Tässä olen käyttänyt myos pellavaa värjättynä sekä puuvilaa vuorena.


Minulla on pieniä ystäviä ja niinpä ajattelin antaa nämä pussukat heille hiuspompuloiden säilytykseen.Toinen menee synttärilahjaksi ja toinen joululahjaksi.Saas kuulla mitä kolmevuotiaat on mieltä näistä.

Muuten nämä minun pussukat menee muorinmarkkinoille myyntiin.Markkinathan ovat 1.12.2018 Klaukkalassa.

9.12.2018 on Annan markkinat Porvoossa ja myös siellä olen.

perjantai 19. lokakuuta 2018




Pussukka






Jälleen pellavaa yhdistettynä puuvillaan ja hieman vapaakirjonnalla höystettynä.Olen hurahtanut tähän vapaakirjontaan vaikka omistan myös kirjontakoneen.Kone on aivan turhanpanttina koska näitä on niin kiva tehdä vapaakirjontana,ei tule toista samanlaista vaikka yrittäisi.

Musta-valkea kangas on Marimekon kangasta.Olen ommellut tikkauksen tarkoituksella toispuoleiseksi.







Tausta myös tikattu eritavalla,ei mitään logikkaa tässä tikkauksessa.

Tämä onkin aika iso,lev.30cm ja kork.19cm sekä vuori itsevärjättyä pinkkiä puuvillaa.

torstai 18. lokakuuta 2018




Pellavaa jälleen




Kuten varmaan olette huomanneet,minulle on pellavasta tullut ystävä.Tämäkin on pääosin pellavasta ommeltu.Kuvio on kirjottu vapaakirjonnalla puuvillakankaalle.Olin tekevinäni kirsikankukkaa mutta taisin erehtyä pahasti.Oksa on kovin jäykkä mutta ei se enää muuksi muutu.Lankoja olisi pitänyt olla lähekkäisiä sävyjä muttei ollut.Melkein jouduin pitämään kahvitauon välillä koska eteni kovin hitaasti.Kannaiskohan harrastaa tätäkin lajia useammin niin taito kasvaisi.







 Nyt sitten yllätin täysin ja laitoin pienen hexaconin taustalle.Tikkailin varjotikkausta tai mikä onkaan oikea termi.No,toihan se hieman ilmettä taustaan.









Vuori on itse värjätty puuvillakangas.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018




Pellavaa




on tässä pussukassa.Nyt on avoin malli.Tukemassa on ohut laukkuhuopa jonka olen silittänyt kiinni.
Tämäkin on hieman keskeneräinen,sillä vetoketjuun tulee jonkinmoinen nirunaru että on helponpi avata.








Vuorikankaan olen värjännyt itse.Tästä piti tulla pinkki,no,kuvassa näkyy kyllä kaukana oleva todellisuus.Kyllä väri on huomattavasti vaaleanpi.









Tausta onkin sitten todella tylsä yksivärinen.

maanantai 15. lokakuuta 2018






Pussukoita 






Joka vuotiset Muorin Markkinat lähestyy ja siksipä myös minä yritän ahertaa.Pussukoita on ommeltu sekä pellavasta että sametista.






 Nämä ovat pellavasta ommeltu.Hieman aplikointia ja vapaata konekirjontaa.osassa aplikointia on itse värjättyä kangasta.Kaikissa on vuori samaaväriä eli pinkkiä.Vuoren värjäsin itse.






Eikös ole aika kivan näköisiä.Vetoketjut ovat nyt pirtsakoita.Tukena näissä on liimallinen ohut laukkuhuopa.Huovan silitin päälliseen kiinni.

tiistai 25. syyskuuta 2018






Muorin markkinat lähestyy





 Patalappuja ajattelin markkinoilla tyrkyttää.Pellavaa ja puuvillaa sekä vapaakirjontaa.
Kun en osaa kunnolla piirtää niin olkoon lanka ja ompelukone minun pensseli.




 No hupsis,kuvat kumollaan.Hieman kuusia sekaan.



Tausta on puuvillaa

perjantai 21. syyskuuta 2018





Sukat




tulipa neulottua villasukat pienelle ystävälle.Lankana on Maija ja sekä varsi että jalkaterän päällinen on muurahaisenpolkua.Niin kiva neuloa,että ei jää tähän muurahaisenpolku.Nämä olikin nopeat neulottavat koska koko on pieni.....27.Toivottavasti mahtuu muttei ole liian iso.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018






Talvi tulee




ja siksipä kudoin kaulahuivin.Lankana on Angel joka on silkkiä ja mohairia Sekä Novara.
Kudoin siis kahdella langalla rinnakkain.Halusin kevyen ja ilmavan sekä yksinkertiasen neuleen.

Kudoi 3o,1n kokoajan ja tallainen pinta siitä syntyi.Helppo neule sekä tykkään ilmavuudesta.
Novarassa oli muuten pieniä paljetteja.
Oli tosi kiva kudottava.Pituutta kertyi reilut 2m kun käytin kaikki langan mitä olin varannut.

lauantai 15. syyskuuta 2018






Patalappuja




Otin taas palat käyttöön ja nyt pellavasta patalappuja.Kuvio on aplikoitu puuvillapellavasta.
Kuvio on kiinnitetty ensin liimaharsolla ja sitten vapaakirjonnalla reunat.




Eikös aina pidä olla pari patalapulla.Nyt on sitten sininen parina.

torstai 30. elokuuta 2018

                                                                           





                                                                Patalappuja


 Päätinkin tarjoilla hieman kahvia sekä voileipäkakkua



 Kahvikannu vai onko teekannu sekä kupit




 Kahvia sekä leivos.Seuralainen on hieman nirso,on kahvia sekä sokeripaloja


Tämä onkin kissatalo,ilmeisesti aika uteliasta väkeä koska molempien naamat on ikkunassa.

keskiviikko 29. elokuuta 2018




Pussukoita






Nyt on hieman erilaisia pusseja.Ovat samanmoisia kuin entivanhaan käsityöpussit.
Keskiosa näissä on ohutta pellavaa ja muuten puuvillaa.Olen kirjonut vapaatikkauksella pellavaan nuo örkit.
Pussit ovat taustaltaan yksivärisiä ja lisäksi kaikki ovat vuoritettuja.Voihan näihinkin laittaa pienen käsityön,vaikka virkkauksen tai sitten voi laittaa vaikka pienenä lahjana.Sisällehän sujauttaa vaikka suklaalevyn tai käsintehdyn saippua.No,vaihtoehtoja vaikka kuinka ja paljon.Voit keksiä itse lisää.

Pussit ovat kork.23-25cm ja leveys on 18-20cm

tiistai 14. elokuuta 2018





Patalappuja




Menikö hieman lapselliseksi vai onko romanttiset koska ovat vaaleanpunaiset.
No,jokatapauksessa patalaput ja hieman erilaiset kuin normaalisti olen ommellut.
Kuvat olen leikannut loistavalta ystävältä saadusta kankaasta ja aplikoinut liimaharson avulla.
Eikös ole päheet kissat?




Tausta on myös aika ihana vai mitä olet mieltä.Tausta kangas on myös jämäkankaita.Kaikki ovat puuvillaa tietysti.Välissä on puuvillavanu kaksinkertaisena.

Koko;21x21cm

torstai 9. elokuuta 2018




                             






                                                       Teinille shortsit






Ihmeiden aika ei ole ohi,meidän teini pyysi ompelemaan shortsit.No,tuumasta toimeen ja kangaskauppaan yhdessä.Neiti valitsi pitkän pohdinnan jälkeen raitakankaan.Kangas on puuvillaa.
Kaava on otettu lehdestä SK 6-7/2018.





Hieman kuvaa myös takaa.Pöksyistä neiti tykkäsi ja pyysi jopa lisää housuja,pitkälahkeisena kylläkin.Nyt voisi todeta,että jos vielä kelpaa mummin ompelemat niin jatkamme tätä harrastusta mutta tehdään jotain muuta välillä.

tiistai 7. elokuuta 2018





Pussukka laukku



Kierrätyskankaasta on ommeltu tämä "säkki".Laukussa on pyöreä pohja vaikka ei näy kuvassa.
Ajattelin yllättää tyttäreni kun hän on lähdössä etelään,niin voihan tähän laittaa vaikka rantakamat.
.









Yläreunassa on sirkkaset ja nyöri pujotettu jotta voi vetää kiinni.Hihna on tosi pitkä vaikka minun "malli" ei ole mikään lyhyt tyyppi samoin kuin laukun omistaja,niin hihna oli kummalekkin pitkä.
Otin jostain vanhasta lehdestä hihnan pituuden.No,sen voi kuulema laittaa silmulle ettei tarvinnut lyhentää.
Vuorena on tosi kirkas vihreä,hyvä ettei silmiin ottanut.Harmi kun en kuvannut sitä.

torstai 19. heinäkuuta 2018






Pussukoita







Olin reissussa ja siellä näin gobeliinia.Kas kummaa sitä tarttui mukaan ja pussukoiksi alkaa päätymään.Kangas on siksi napakkaa etten laittanut siihen tukikangasta lainkaan.Harmi etten ottanut kuvia toisesta puolesta.







Pussukka jossa on lintu,on huomattavasti pienempi kuin  toiset pussukat yläkuvassa.
Tämä toinen pussukka on sisustuskangasta ja aika pieni tai matala ja alhaalta leveä.
Eipä tietysti mittoja ei kuvia takaa tai sisältä.Tässä pussukassa on tosivahva tukikangas.

maanantai 9. heinäkuuta 2018




Pussukka





Kovin on arvosteleva tämä minun lady,no ei se mitään,arvosteltavaa ja ihmetelteltävää onkin.
Taas on pistetty tilkut jonoon ilman mitään suunnitelmaa.Kivasti osui kyllä tuo korkkari.
Välissä on puuvillavanu ja olen tikkaillut tosi tiheää jotta olisi napakka.









 Tausta onkin taas aivan erimaata,niin tilkkujen kuin tikkauksen suhteen.Nyt ompelin merkin
päälliseen kiinni.








Vuori on kyllä yhtenäinen mutta kuvioo on jos jonkinlaista.Värimaailma ei natsaa lainkaan.

Koko;kork.19cm
         lev.24cm
      pohja.6cm