perjantai 11. tammikuuta 2019




Hieman villasukkia



 Olen kutonut joulun jälkeen villasukkia.Etualalla on jämälankoja kerätty ja niistä kudottu miesten sukat.Kuvassa taaenpana olevat ovat ns.uudesta ja täydestä kerästä.Kaikissa on 75% villaa ja 25% polyamidia.





 Hieman väriä elämään.







Joku pieni saa myös jämälangoista tehdyt sukat.

Edellisessä postauksessa lupailin kirjoittaa hieman myyjäisten nurjasta puolesta.En tiedä olenko ainoa jolle on sattunut ja tapahtunut.

Olin kaksissa myyjäisissä ennen joulua ja molemmissa olin pudota peffalleni.
Tuotteita katseltiin ja ilmeisesti oli miellyttävä koska hän sanoi että on kiva ja voin kopioida/varastaa mallin ja myydä niitä sitten.

Tapaus kaksi;oli kuparilangasta tehtyjä enkeleitä myynnissä.Asiakas kysyi mistä hankin langan koska enkeleitä on paljon.Hän tiukkasi moneen kertaan paikkaa mistä hän voi ostaa lankaa ja samaan hengenvetoon ilmoitti että tekisi myyntiin niitä enkeleitä.

Kolmannelle olisi pitänyt kertoa mistä ostan kankaani.Hän ei ollut nähnyt kyseisiä kankaita missään.
Sen ymmärränkin,olinhan hankkinut kankaat vuosia sitten ja ulkomailta. Mutta ei ollut hyvä sekään vaan minun olisi pitänyt muistaa paikat ja kertoa ositteet.Mahdoton tehtävä minulle sillä olin saanut osan tuliaisina.

Siispä mielipiteeni onkin;  MATKIMINEN ON YLIARVOSTETTUA.

Ymmärrän sen että niin minä kuin kuka tahansa saa vaikutteita toisilta,mutta muuta sitä ja kysy ainakin jos haluat suoraan kopioida.

Anteeksi vuodatukseni

4 kommenttia:

  1. Värikkäitä villasukkia, lämmittävät monia varpaita. Muuten niin kivoilla messuilla on kurjaa puolustella omia töitä, kaikilla ei ole mielikuvitusta ja taitoa. Seuraavan kerran hymyile nätisti ja kerro, että joulupukki toi materiaalia. Minulta on ostettu töitä, ja kopioita niistä on löytynyt seuraavalta sunnuntai torilta. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli......näinhän se on.Jotenkin sitä tuntee itsensä siinä tilanteessa aivan hoopoksi.

      Poista
  2. Tämäpä juuri! Matkiminen ja sitten se ettei käsitöitä arvosteta loppuun saakka. Käsitöitä ihastellaan ja hipelöidään, mutta sitten kauhistellaan hintaa ja jätetään ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Minua ei häiritse lainkaan vaikka "hipelöi ja katselee"ja jättää ostamatta,mutta et kehtaa sanoa et varastan idean idean.NO,senkin voi tehdä mutta suu suppuun.Nyt on valiteettu tarpeeksi ja piste.

      Poista